Tarinaa Isä Camillon uudistuksesta

1998 perustettu Isä Camillo koki mittavan muutoksen. Ruoka-, juoma- ja palvelutuotteet päivittyivät, ja samalla ravintolan sisätilat uudistuivat. 

- Isä Camillo on ollut suunnannäyttäjä kuopiolaisessa ruokaravintolakulttuurissa jo yli 15 vuotta. Myös jatkossa haluamme olla se, joka on ajassa kiinni ja jonka toimintaa seurataan. Ruokatuotteessa otetaan vuodenaikojen vaihtelut huomioon entistä enemmän, samalla kun palvelu ja juomatuote tuodaan helpommin lähestyttäviksi ja selkeämmiksi. Sisätiloihin on luotu ympäristö, jonka avainsanoja ovat rentous, lämpö, herkullisuus, kodikkuus ja maanläheisyys, vanhan Isä Camillon henkeä kunnioittaen, Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja Ari Alanko kertoo.

Ruokafilosofia esittäytyy kolmena sesonkina
- Keittiömme valmistaa ruuat itse alusta loppuun käyttäen tuoreita raaka-aineitaPidämme ruokalistamme jatkuvasti mielenkiintoisena ja tarjoamme kussakin sesongissa parhaimmillaan olevia raaka-aineita ja makuja. Syksyn sadonkorjuu näkyy ruokalistallamme, kun sienet ja kalat, riista ja juurekset ottavat pääroolin. Talvella tarjoamme täyteläisiä makuja.  Kevättä kohden vihreä lautasella lisääntyy, kun taas kesällä hiilikivigrilli tulee syrjäyttämään uunin ja vihannekset syrjäyttävät juurekset. Ruokalista elää myös sesonkien sisällä, tarjolla on runsaasti jopa päivittäin vaihtuvia annoksia, Alanko toteaa. - Ruoka- ja viinilistassa keskitymme välimeren alueen makumaailmaan ja valmistustapoihin. Myös viinilista päivittyy ruokien makumaailman mukaan.

Henkilöstökoulutukset ovat olleet tärkeä osa Isä Camillon uudistusprosessia.  Asiakaspalvelussa tullaan entistäkin enemmän korostamaan rentoutta, vieraanvaraisuutta ja aitoa kanssakäymistä. Sali- ja keittiöhenkilökunta on läpikäynyt mittavan koulutusprojektin, jonka aikana henkilökunta on itse kehittänyt toimintatapojaan ja asiakaspalvelutapahtumaa.

- Tämä projekti on ollut henkilöstölle mielenkiintoinen ja haastavakin kokemus. Henkilökunta itse sai päävastuun palvelukehityksestä, joka on lisännyt kaikkien työntekijöidemme motivaatiota. Se heijastuu varmasti entistäkin parempana ja henkilökohtaisempana palveluna, asiakaspalvelupäällikkö Niina Huttunen iloitsee.

Avajaistunnelmia facebookissa

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • Pintxo perjantai Isä Camillossa

    Pintxoja Isä CamillossaPintxo perjantai Isä Camillossa

    Isä Camillossa vietetään perjantaisin klo 14-18 Pintxo perjantaita.  Pientä purtavaa tarjoillaan Perelada-viinitalon viinien kera.

    Lue lisää »

  • 22.09.

    Suontausta & Puusaari Pannuhuoneella 22.9.

    Suontausta & Puusaari

    Suontausta & Puusaari on jyväskyläläinen laulaja-lauluntekijäduo, jonka musiikissa pääosaa näyttelevät huolella kypsytellyt tekstit sekä virtaviivainen akustinen kitarointi. Folk'n'roll!

    Lue lisää »

  • Brunssi Isä Camillossa

    Brunssi Isä CamillossaBrunssi Isä Camillossa

    Tule nauttimaan kiireettömästä lauantain aloituksesta. Brunssipöytään katetaan kylmiä ja lämpimiä välimeren makuja sekä juustoja ja mehuja, unohtamatta tietenkään makeita herkkuja. Myös erikoiskahvit kuuluvat brunssin hintaan.

     

    Lue lisää »

  • 23.09.

    Karina Pannuhuoneella 23.9.

    Karina

    Helsinkiläinen indie pop -trio Karina kuulostaa vain omalta freesiltä itseltään, mutta tunnelmoi samoilla folk pop -detaljeilla kuin Sufjan Stevens, käyttää suomen kieltä ronskin runollisesti kuin Joose Keskitalo ja leikittelee näsäviisaasti kuin PMMP. 

    Lue lisää »

  • 05.10.

    Flamencokitaristi Jari Lehtonen Isä Camillossa

    Flamencokitaristi Jari Lehtonen Isä CamillossaFlamencokitaristi Jari Lehtonen Isä Camillossa

    Flamencokitaristi Jari Lehtonen ilahduttaa illallisvieraitamme Isä Camillossa torstaina 5.10. Vaasalaislähtöinen, maailmaa runsaasti kulkenut Lehtonen on esiintynyt soolokitaristina kirjavasti Suomessa ja ulkomailla niin katu- ja ravintolasoittajana kuin konserteissa. 

    Lue lisää »

  • Uusi ruokalista Isä Camillossa

    Uudet ruokalistatUusi ruokalista

    Isä Camillon ruokalista uudistui. Ajankohtaiset raaka-aineet ovat pääosassa syksyn listallamme!

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Klikkaa tilataksesi uutiskirje