Historiikki - Peraniemenkasino

Historiikki

Ravintolatoiminta  Väinölänniemellä ulottuu jo noin 140 vuoden taakse. Vuonna 1862 kuopiolainen ravintoloitsija M. Dahlström perusti Peräniemelle, entisen haudankaivajan virkatontille kesäravintolan, jolle antoi nimen Väinölä. Niemeä oli noihin päiviin asti kutsuttu Pappilanniemeksi sen tyvessä, nykyisen Korukulman tontilla sijainneen pappilan vuoksi. Niemi oli 1800-luvun puoliväliin asti ollut Peräniemeä lukuun ottamatta viljelysmaana ja sen rantoja kiersivät kapeat tiet. Peräniemellä oli vanha savutupa, joka siirrettiin muualle jo ennen ravintolan tuloa. Tuvan perustukset voi vielä nähdä täällä Kasinon läheisyydessä. Peräniemen ravintolahanke sai alkunsa nykyisen uimalan luona sijainneen kylpylälaitoksen tarpeista. Osa kylpylävieraista ja kaupunkilaisista tarvitsi virkistäytyäkseen kivennäisvesien lisäksi vahvempiakin vesiä. Parikymmentä vuotta myöhemmin kylpylän läheisyyteen rakennettiin huvila- ja teatterirakennus, johon tuli myös ympäri vuoden toimiva ravintola.

Peräniemen kesäravintola rapistui ja vuonna 1897 maistraatti määräsi sen purettavaksi muodoltaan epäonnistuneena ja rappeutuneena. Kaupunki yhdessä silloisen matkailuyhdistyksen kanssa alkoi puuhata uutta ravintolarakennusta entisen paikalle. Piirustukset tilattiin arkkitehti Eskil Hinderssonilta ja rakennus valmistui vuonna 1902. Nykyisen asunsa  talo on saanut lukuisten korjausten jälkeen. Merkittävin muutos alkuperäiseen on ulkoseinien rakentaminen rakennusta kiertäneen avokuistin ympärille.

Kaupungin kesäinen huvielämä keskittyi suurelta osin  Väinölänniemelle. Järjestettiin teatteriesityksiä, urheilukilpailuja, torvisoittoa, kuorolaulua ja syysiltojen pimetessä jopa taidetulitusjuhlia varuskunnan torvisoittokunnan säestyksellä.

Nykyisen Kasinon varhaisvuosina niemellä oli jopa pieni eläintarha hirvineen, kettuineen, joutsenineen ja naurukyyhkysineen. Kylpylärakennus purettiin Väinölänniemeltä laitoksen toiminnan loputtua 1928. Teatteritalo paloi vuonna 1966 toimittuaan viimeiset vuotensa urheilusalina. Peräniemen Kasino jatkaa kylpylän aikaisia kesäravintolaperinteitä entiseen tapaan.

Kuopiossa 27.8.1982

Pirjo Jantunen
tutkija

Ajankohtaista

  • Keittiömestariksi Isä Camilloon?

    Keittiömestariksi Isä Camilloon?

    Tervetuloa Isä Camillon perheeseen! Etsimme innovatiivista ja sitoutunutta keittiömestaria, joka jakaa intohimomme herkullisen ruokaan, juomaan ja vieraidemme ilahduttamiseen.

    Lue lisää »

  • 02.06.

    FTK: Beats & Breaks Pannuhuoneella

    FTK: Beats & Breaks (TAPANI KANSALAINEN)

    Funkkaa taikka kuole -kollektiivin Beats & Breaks klubi pureutuu hiphop-kulttuurin juurille ja tuo Pannuhuone Gust. Raninin lavalle paikallisen räpin uusia nimiä kokeneempia konkareita. 2. kesäkuuta klubilla lavalle nousee Tapani Kansalainen, sekä VeeKoo.

    Lue lisää »

  • 03.06.

    Tunteet Pannuhuone Gust. Raninilla

    Tunteet Organisaatio

    Kesä saa alkaa, kun Tunteet soittaa Pannarin terassilla. Tämä yhtye on soittanut terdellä niin kauan kun se on ollut olemassa, ja joka kerta se on täynnä! 30-vuotisjuhliaan odottelevat Power iskelmän lähettiläät esiintyvät Pannuhuone Gust. Raninin terassilla perinteisesti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 3. kesäkuuta 2023.

    Lue lisää »

  • Etsimme työkavereita

    Etsimme työkavereita

    Ravintolamestareiden ravintoloissa on avoinna työpaikkoja. Viikkotyöajasta voidaan sopia, meillä saat tehdä töitä juuri sen verran kuin haluat! Meillä pääset työskentelemään ammattilaisten kanssa, joilla on intohimo asiakaspalveluun ja maukkaisiin elämyksiin.

    Lue lisää »

  • Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Lahjakortit suoraan sähköpostiin

    Ravintolamestareiden lahjakortti maukas lahja! Voit tilata lahjakortin nyt suoraan sähköpostiisi.

    Lue lisää »

  • Pannuhuone 20+1 dokumentti

    Pannuhuone Gust. Ranin on ikuistanut vaiherikkaan taipaleensa dokumentin muotoon

    Pannuhuone Gust. Ranin täytti keväällä 2022 20+1 vuotta. Koronan takia pyöreät jäivät juhlimatta, mutta nyt ravintola juhlistaa taivaltaan erilaisilla tempauksilla nimimerkillä 20+1. Merkittävin juhlavuoden tapaus on Pannuhuoneesta kertova dokumenttisarja. Pannuhuone 20+1 -dokumentti keskittyy henkilöihin; työntekijöihin ja asiakkaisiin ja kertoo, kuinka merkittävä rooli Pannuhuoneella on ollut osana paikallista kulttuurielämää.

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste